Olen jännityksellä seurannut miten tuttuni Jaana on valitsemassa pentua itselleen. Jaanalla on entuudestaan kolme portugeesia: Elsa, Assi ja Saaga. Saaga sai pentuja joulukuun lopulla ja niistä Jaana oli valitsemassa yhden itselleen. Kaksi ehdokasta kisasivat ihan tasaväkisinä, kummasta tulisi Friida. Päätös on nyt tehty ja ekana syntynyt narttu vei voiton.

Muistan vieläkin kuinka pähkäilin mikä Adan penuista olisi se oikea Ikwil Kysyin jopa pennuilta onko hä Ikwil. Kukaan ei tietenkään vastannut. Adahan synnytti 4 narttua joista tein valinnan. Yksi nartuista oli selvästi paljon isompi kuin muut. Tämä narttu oli ehkä pentuna rakenteeltaan se lupavin näyttelytähti joten hän jäi kasvattajalle. Olen kiitollinen etten valinnut just tätä, Neppua. Nepun väritys on ihan vääränlainen, ei yhtään samannäköinen kuin Ada. Viime kesän schapeleirilla kukaan ei uskonut että Ikwil ja Neppu ovat sisaruksia.Neppu ei toistaiseksi ole pärjännyt yhtä hyvin näyttelyissä kuin Ikwil.

En tiedä missä ne muut nartut astavat tai minkä näköisiä ne ovat.

Valitsin Ikin ihan sydämen mukaan. Ikihän oli eka vaihtamassa väriä valko-mustasta harmaa-mustaksi. Päätöksen jälkeen en edes katsonnut niitä muita narttuja. Kävin vain pari kertaa lumikuonolassa ennen kuin tein päätöksen. Joskus olen miettinyt teinkö oikean päätöksen. Niin kuin muistatte Ikwil on ollut ihan kauhis ja vieläkin hän tekee kepposiaan, mutta kyllähän hän välillä on niin lutuinen ja ihana. Sain kuin sainkin medikoiran.

Jotenkin tuntuu että nykyään pennu valinta ei ole niin helppo mitä se voisi olla. Jos haluaa harrastuskoiran, pentuja pitää testata jotta tietäisi minkälainen se on ja soveltuuko se esim. agilityyn. Olen varma että ympäristöllä on suuri merkitys miten pärjätään jatkossa. En ihan tiedä mitä ominaisuuksia haluan koirallani olevan, joten saan varmaan jatkossakin luottaa siihen että sydämessäni tiedän minkä pennun haluan.

Silloin kun kävin katsomassa Adaa, valinta oli helppo. Ada oli ainut vapaa "täydellinen" narttupentu Lumikuonolassa. Ja hänkin on menestynyt sekä näyttelyissä että agilityssä. Tokoon hän ei oikein ole syttynyt. Tai syttyyhän hän joka kertaa mutta liekki sammuu jos hänelle ei anneta nameja hyvin tehdystä työstä.