Ada jäi 12.3.2008 mammalomalle kun hänen juoksut alkoi. Kävimme ehkä kerran sen jälkeen haku-treeneissä mutta agility sai kokonaan jäädä. En riskeerannut mitään astutuksen jälkeen.
Viime perjantaina kävimme agilitytreeneissä tekemässä yhden tosilyhyen radan: kepit-puomi-putki-putki-puomi. Teimme myös radan ulkopuolella kepit molemmilta sivuilta. Saija oli päivällä käynyt hieromassa Adan ja sen jälkeen ei saa rasittaa koiran lihaksia.
Lauantaina suoraan kisoihin ja vielä tekemään kahta starttia. Olin päättänyt että jos Ada näyttää ekalla radalla siltä ettei hän jaksais tai voisi, jättäisin tokan radan väliin.
Sanoin Piialle joka oli paikanpäällä että hän sanois mulle jos näyttää siltä että Adalla on joko vaikeuksia tai on ilman motivaatiota.

Haminan kentällä oli tosi kuumaa. Onneksi sain Adan kevythäkin varjoon (tai luulin sen olevan varjossa).
Tuomarina radoilla oli Salme Mujunen (tai oikeasti yksi tuomariharjoittelija). Maxi2:ssa kisasi n 26 koiraa.
Eka rata näytti suoraviivaiselta. Kolme hyppyä, puomi, hyppy, pituus, hyppy, keinu, putki, muuri, kepit, hyppy, hyppy, putki, puomi, suora putki, hyppy, hyppy.

Mun piti jättää Adan lähdössä mutta niinkuin arvelin hän varasti. Ekan hypyn jälkeen hän juoksi kohti tuomariharjoittelijaa mutta sain hänet kutsuttua takaisin. Puomin alastulosta saatin vitosen. Keinun jälkeen oli vähän ongelmia kun Ada oli menossa muurille. Yritin kauheasti kannustaa Adaa tekemään ja saamaan häneen vauhtia. Minusta rata meni ihan hyvin. Loppusuoralla mulla oli pieniä vaikeuksia pysyä mukana, onneksi Ada osaa eteen-käskyn ja etenee vaikka ohjaaja ei oo hänen sivullaan.Näin että tokavika rima tippui. Maalissa olin tyytyväinen. Ensimmäinen tulos agility-kisoissa pitkään aikaan. Laitoin viilennysmanttelin Adan päälle ja siirsin häkin varjoon ja sain ihan työntää Adan häkkiin. Tulos ekalta radalta oli 10 ja sijoitus 15. Yhteensä 6 nollaa ekalta radalta ja 20 tulosta.
Piian mielestä Ada juoksi tosi hyvin eli ei ollut mitään järkeä jättää toinen rata väliin.

Rakensivat tokaa rataa. Sekin näytti ihan ok:lta. Hyppy, rengas, kauemmasta päästä putkeen, A, putki, hyppy, hyppy, hyppy, kepit, muuri, putki, keinu, pituus, hyppy, hyppy, hyppy, puomi, hyppy, hyppy, hyppy. Vaikeuksia vois ilmetä: ekalla putkella, A:n alastulolla sillä putkeen on välillä kiire, minun valssaukset jos ovat myöhässä, viimeinen keppi jos on kiire muurille, seuraava putki jos koira ei oo hanskassa. Ada vaikutti levolliselta kun oli meidän vuoro. Minua ei kauheasti jännittänyt, olihan meillä tulos alla ja sanoin Adalle että nyt pidetään hauskaa ja että makkaraa on luvassa jos tekee hyvän radan.
Kaikki meni tosi hyvin. Päästiin puomille. Mulla oli kiire ehtiä puomin loppuun enkä ihan nähnyt mitä Ada teki puomin ylösmenossa. Kun kuului jotain kummalisia ääniä, käännyin ja katsoin missä koira on. Siinä vaiheessa Adalla oli puolet kropastaan puomin "ulkopuolella" ja hän melkein roikkui etutassujen varassa puomin ylösmenon puolivälissä. Mutta ei se koira tippunut sieltä vaan taisteli itsensä takaisin puomille ja jatkoi matkaa. Adan oli varmaan tullut vinosti puomille eikä ihan saanut kehonsa suoristettua. Lopun yritin ottaa varmaan päälle ettei tulis viime hetken mokia. Maalissa kuulin että meille tuli nolla ja alitimme ihanneajan. Eikun odottamaan että kaikki muutkin tulisivat maaliin. Kuulin&näin että ainakin kaksi muut koirakkoa tekivät nollaradan. Yksi kelpie, Varma, teki tosi nopean radan ja yksi rhodesiankoira, Nando teki myös nollan.
Jännitti....Ada sai makkaransa. Tuloksen viipyivät. Kävin katsomassa olisiko meidän kisakirja saatavilla mutta ei. Silloin tiesin että olisimme viiden parhaan joukossa. Toivoin että olisimme kolmen parhaan joukossa sillä vaan silloin saa nousuun oikeutettavan tuloksen. Kun tulokset pistettiin esille, en itse uskaltanut käydä katsomassa. Lähetin Piian katsomaan. Piia sanoi että nyt emännän on ruvettava treenaamaan 3-luokan kisoja varteen..Olimme lopulta kolmas, kelpien ja rhodesiankoiran jälkeen.
Palkinnoksi saatiin lasinen "pysti", vähän koiranruokaa ja vesipullo/astian. Sert-ruusukkeet olivat loppuneet eli sen saamme joskus myöhemmin. Tyypillistä. Aina kun me menestymme jotain uupuu.

Ajoin kotiinpäin ja olin ihan muualla koko loppuillan. Iski päänsärky, johtui varmaan lämmöstä ja jännityksestä. Kotona laitoin monelle tekstiviestin meidän saavutuksesta.
Tulleita onnitteluviestejä:
Lotta: Grattis, grattis! De var duktigt.
Eija: Vautsi vau. Onnea
Asta: Loistavaa. ISOT HALAUKSET TEILE MOLEMILLE.
Mari: Mammaloma taisi tehdä vain hyvää. Löytyi potkua kun täällä ei tarvinnut kun olla ja möllöttää...Ja tietysti onnea sylin täydeltä.

En voi vieläkään tajuta että Ada nousi agilityn 3-luokkaan. Kakkosissa olemme kisanneet n 40 starttia ja niistä yli puolet ovat päättyneet hylkyyn. Nyt saatiin se viimeinen nolla yli 4 kuukauden tauon jälkeen. Tauko tekee melkein aina hyvää koiralle mutta ei välttämättä ohjaajalle. Olin ihan varma että olisin itse ihan pihalla enkä osaisi ohjata Adaa. Opin taas sen vanhan viisauden ettei pitäis olla liian suuria vaatimuksia ja odotuksia. Jos tekee sen mihin pystyy, ei ajattele liikoja, nauttii tekemisestä niin hyvää siitä voi seurata. Sauraavana kisana on oman seuran iltakisa 5.8. 3-luokassa on paljon tosi nopeita ja hyviä koiria mutta kai siihen yksi schape mahtuu. Oli melkein siirryttävä kolmosiin kun monta tuttua koiraa on siirtynyt kakkosiin.