Eilen lauantaina olimme agi-kisoissa Lappeenrannassa. Tuomarina oli mielyttävän oloinen Martti Salonen.

Aamulla Ikwil pisti leikiksi jo n klo 5. Sain heitettyä hänet pihalle pissille. Sisään päästyään hän pisti leikiksi. Mm kalenterini ja lehdet sohvapöydältä sai kyytiä. Myös lenkkarit eteisessä löysi uuden kodin. Ikwilin mielestä pissapaperit ovat ihan turhia, eli niitä voi levittää ja repiä. Mieluiten sen jälkeen kun niille on pissitty.  Joskus klo 7 nukahdin (olin ollut sängyssä pari kolme kertaa Ikin tempausten välissä) ja heräsin seuraavan kerran noin puoli yhdeksän.

1924354.jpg


Eka rata Lappeenrannassa. Välit ja kulmat eivät välttämättä ole ihan ne oikeat. Hässäkkä renkaan ympärillä oli vaikeaa muistaa. Radan vaikeus oli monet ns miinaesteet mm keinu ja A ihan alussa kun piti mennä kepeille.Ihanneaika 50. Jätin Adan lähtöhypyn taakse. Ada vaikutti rennolta, ei ollut mitään viitettä siitä että hän yrittäisi varastaa. Seisoin keppien vasemmalla puolella valmiina ottamaan koiran haltuuni. Ada hyppäsi ekan hypyn ja lähti kohti keinua. Sain kutsuttua koiran luokseni ja Ada teki ekan kepin (eli juoksi ekasta välistä läpi) jonka jälkeen hän oli jo A:lla. Loppurata meni hyvin lukuunottamatta sitä että meinasin unohtaa radan putki nro 12 jälkeen. Monta estettä tehtiin ainakin kahteen kertaan eli ohjaajilla piti olla kieli keskellä suuta. Minusta Adalla oli ihan kunnon vauhti. Vahinko etten saanut tietää mikä oli meidän aika. Ei tullut monta nollatulosta.

1923545.jpg
Lappeenrannan toinen rata. Ihanneaika 45 s. Pelkäsin kepeille vientiä. Ada sai kiellon kepeillä mutta jatkoi radan mallikkaasti kunnes....En varmistanut mitään vaan nautin radalla. Ehkä hellitin vähän A:n jälkeen ja silloin se tapahtui: Ada hyppäsi maalihypyn ennen sitä viimeistä rinkulaa. Tuli hyvä aika mutta pari estettä tekemättä. Olis pitänyt ottaa koiran paremmin haltuun . Tämä rata oli helpompi joten tuli enemmän tuloksia. Aika moni maksi teki saman virheen kuin Ada.Pituus väärinpäin oli myös aika suosittu.
Oudointa L.rannan kisoissa oli se että minejä oli n 25, medejä 13 ja makseja 16. Maksi- ja mediohjaajat tutustuivat rataan samanaikaisesti.

Ikwil oli tietenkin taas mukana. Ulkoilutin sitä välillä. Muuten hän sai olla autossa ja enimmäkseen hän nukkui takaikkunassa ja katseli maisemia. Aika moni yleisöstä ihastuivat Ikwiliin. Jotkut jopa sanoi että voisivat ottaa hänet. No, emme kuitenkaan antaneet Ikiä kenellekään. Hänhän on meidän tulevaisuuden toivi joka saa luvan elättää meidän kun olemme vanhoja. Pepsodent-mainokseen häntä tällä hetkellä ei varmaan huolita, Ikwilistä on tullut harvahammas. Alaleuassa on vain n 3 etuhammasta (joista yksi heiluu) ja yläleuassa on n 2 hammasta. Iki on sitä mieltä että mulla ei oo mitään asiaa hänen suuhunsa. Ärsyttää varmaan kun joku katsoo hampaat parin minuutin välein!