Maanantaina koirilla oli askartelupäivä. Ikin saannoksistä voi lukea seuraavasta kirjoituksesta (lavastettu ankka?).

Sohvan tyynylle oli ilmestynyt kummallinen läikkä ja tulin siihen tulokseen että Ada oli poistanut yhden tikeistään ja siitä oli sitten valunnut jotain nestettä. Kun tarkistin asian, huomasin että tikkejä oli vain 8 jäljellä. Torstaina eläinlääkäri totesi saman asian.

Tiistaina putsasin Marcoa sisältä jonka jälkeen ajoin autokauppaan katsomaan uutta menopeliä ja kysymään paljonko maksavat Marcosta. Sain sieltä tarjouksen johon piti vastata viimeistään 9.3. En lähtenyt koeajamaan vastaavaa autoa sillä ulkona oli kunnon lumimyräkkä ja tiet olivat aika pahassa kunnossa.

Keskiviikkona kävimme Tuijan&Åsan kanssa metsälenkillä jossa koirat saivat temmeltää vapaina.

Torstaina oli töissä urheilupäivä. Olin ala-asteen kanssa Karhulan keskuskentällä hiistämässä, luistelemassa ja laskemassa mäkeä. Jätin suosiolla itse kaikki lajit kokeilematta. Aamulla olin heränny kaamealla niskakivulla joka on jatkunut siitä lähtien. Urheilupäivän jälkeen, joka oli tosi rankka, kävin nopeasti kotona pissattamassa Ikiä ennen kuin pistin Adan autoon ja lähdimme tikkienpoistoon Anjalaan. Adalle oli vissiin jäänyt traumoja viimeisestä Anjalan-reissusta sillä hän ei olisi halunnut ollenkaan sisälle eläinlääkärille vaan hän veti koko ajan autoa kohti. Vasaanottohuoneessa (tosi pieni) hän kyttäsi koko ajan ulko-ovea josko joku päästäisi hänet ulos.

Toimenpide ei kestänyt kauan. Teimme pienen lenkin Anjalan keskustassa ennen kuin ajoimme takaisin kotiin missä Iki odotti.

 

Perjantaina mulla oli onneksi hieroja varattuna. Saija sai kipeän niskan jotenkin aukaistu ja hän kehotti minua pitämäään sitä ja kaulaa lämpimänä. Peruin illan agilitytreenit sillä Adan leikkauksesta on vain kulunut 2 viikkoa.

Tänään lauantaina kävimme Ikin kanssa koulussa opiskelemassa mm hyppyä, noutoa ja kaukokäskyjä. Paikallamakuussa Ikillä oli pieniä ongelmia pysyä paikallaan. Koko ajan piti katsoa mitä muut teki. Oli pakannut mukaan Adan leijonakuninkaan eli vanhan vinkupallon jota Ada hoivasi kun hänellä oli ekan kerran valeraskaus. Se pallo on sen jälkeen ollut jemmassa. Annoin sen viikolla Ikille ja Ikin mielestä se oli tosi kivaa. Tänään koulussa se ei kelvannut Ikille ollenkaan.

Seuraamisessa Iki teki vaikuttavaa työtä. Teimme mm muutaman askeleen oikealle, käännöksiä sekä oikealle että vasemmalla ja aika pitkän seuraamisen eteenpäin jolloin kannustimme koiramme melkein koko ajan.

Hypyssä Iki varasti muutaman kerran ja hänen mielestään oli ihan pakko hypätä myös takaisinpäin.

Saija huomasi ettei Iki aina istuudu sivulletulossa joten mun pitää jatkossa olla tosi tarkkana etten palkkaa Ikiä kun hän seisoo.

Kaukokäskyt tehtiin ihan lopussa. Iki makasi vähän kyljellään josta oli ihan mahdotonta päästä istumaan.

Noudossa yritin saada Ikiä nostamaan kapulaa maasta, en kuitenkaan onnistunut vaan sitä pitää harjoitella jatkossakin. Kun pidin kapulaa aika lähellä maata, Iki rupesi tekemään sijaistoimintoja. No sain sen ottamaan kapulan suuhun mutta en ollut ihan tarpeeksi nopea joten Iki pudotti kapulan taas maahan ennen kuin ehdin palkata häntä siitä.

Iltapäivällä kävin koeajamassa yhtä autoa ja sen jälkeen kirjoitimme paperit. Marco vaihdetaan siis Kia farmariin. Saan Kian n 2 viikon kuluttua ja aion ostaa siihen kahden koiran häkin jotta kisareissut yms. sujuisivat jatkossa ilman Ikin tekemiä askarteluja. Kyllähän uusi auto maksaa aika paljon, ja sen hinta tippuu heit kun ajaa liikkeestä ulos, mutta Kia farmareita ei oikein vielä löydy käytettyinä.

Tuleva koriahäkki on ehkä merkiltään Variocage. Häkin pitäisi suojella koiria mahdollisessa kolarissa. Nettisivujen mukaan Ruotsissa pari koiraa ovat säilyneet "ehjinä" kolarin jälkeen vaikka autossa matkustaneet ihmiset ovat saaneet vammoja. Kyllähän tämmöinen häkkikin maksaa aika paljon, mutta taidan jatkossa säästyä turvavöitten vaihtamisesta. 

Koiraveräjä olisi toinen vaihtoehto mutta epäilen että Iki vois sisustaa penkkiä ja muuta auton paksissa jos hän ei ole häkissä. Mun tulevan auton paksissa on myös pistoke virran ulosotolle (12 V) joten jos Iki pääsisi hampaineen siihen voisi lopputulos olla aika huono. Tietenkin kun pistää häkin paksiin, jää tavaratilassa olevat säilytyslokerikot käyttämättä, mutta kai meidän tavarat mahtuvat muualle autoon.

Iltapäivällä kävimme vielä lenkillä metsässä missä päästin koirat vapaiksi. Käy sääliksi Adaa kun Iki roikkuu melkein koko ajan hänen hännässään.

Lenkin jälkeen molemmat koirat ovat nukkuneet. Iki on muutenkin lauantaisin aika väsynyt koirakoulun jälkeen. Pieni koira väsyy tehokkaasti kun joutuu koulussa miettimään mitä pitää tehdä.