Tiedän mitä olen tehnyt tämän vuoden aikana: Odottanut.

Siitä lähtien kuin sain tehtyä sopimuksen Adan kasvattajan kaa tuossa joulun tienoilla, olen odottanut.
Ensin odotin noin 2½ kuukautta Adan juoksujen alkua, sitten tärppipäivien ajankohtaa jolloin kävimme Börjen luona Lempäälässä. Astutuksen jälkeen odotin tiineysmerkkejä. Nyt olen noin 2 viikkoa odottanut ensi keskiviikkoa jolloin menemme ultraan. Sen jälkeen odotan (en iloisin mielin vaan enemmän kauhuissani) ensi viikon viikonloppuna jolloin Adan on tarkoitus muuttaa Lahteen. Siitä jatkuu taas odottelu milloin pennut syntyvät.  Samoina aikoina alkaa mun pitkä kesäloma ja ei oo muuta tekemistä kuin odottaa Adan (&pennun) kotiinmuuttoa joskus heinäkuun loppupuolella.

Sillä välin kuin olen odottanut, maailma on mennyt eteenpäin mutta en oo ollut ihan mukana. Olen joka päivä käynyt töissä mut en oo paljon muuta miettinyt kuin Adaa. Välillä käy sääliksi oppilaitani mutta myös työkavareitani. Toukokuussa yritän keskittyä töihin ja olla ahkera. Ehkä silleen saan ajatukset muualle.