Vaikuttaa siltä että annan liian vähän ruokaa koirilleni. Eilen kävin itse ulkona syömässä ja sillä välin koirat (taas epäilen Iksua) olivat ottaneet omat ruokamittansa keittiötasolta ja tyhjentäneet niitä. Muistaakseni Adan mitta oli tyhjä, Iksun omassa oli ehkä puolet jäljellä. Myös keittiöveitsi lojui lattialla.

Tänään kun tulin kotiin, löytyi tyhjä muovipussi lattialta. Pussi oli vielä eilen sisältänyt persimon-hedelmän. Taas oli keittiöveitsi lattialta. Eli jompikumpi tytöstäni oli ihan selvästi tarvinneet veitsen kun olivat syöneet persimonin. Fiksuja tyttöjä kun syövät hedelmän ihan niin kuin minäkin. Persimon on helppo ja kätevä syödä jos leikkaa sen viipaleiksi.

 

Lisäys:Mun on pakko pyytää anteeksi: Kadonnut hedelmä löytyi illalla keittiöpöydän alla ja hedelmä oli kokonainen. Luulen ettei koirat olleet ymmärtäneet hyvän päälle. Ja ilman peukaloita on tosi vaikeata käyttää veistä.