Kävin asioilla Kotkansaarella. Samalla päätin käydä ostoksilla Neuromarketissa. Vein autoni kattoparkkipaikalle ja kun astuin ulos autosta huomasin sen: Kaupan kaiuttimista tuli joulumusiikkia!!
Työviikon jälkeen en haluaisi kuunnella muuta kun imurin ääntä (jos esim. toinen palveluskoiristani edes joskus imuroisi meillä) tai hiljaisuutta.

Sain joulubiisin jäämään päähäni, joten tein ostokset hyräillen joulubiisejä. Voin vielä sulatella sen musiikin mutta kaiken huippu oli joulupukki joka hiippaili toisessa kerroksessa. Olin ajatellut kiertää katsomassa tavaroita mutta se inspis jotenkin vain katosi jonnekin. Joulupukki ei varmaan ole ollut kotona pitkään aikaan sillä hän näytti jotenkin tosi laihalta eikä hänellä ollut mukanaan mitään rekvisiittaa.(Anteeksi vain joulupukki, jään varmaan ilman lahjoja kun puhun suuni puhtaaksi.)

Kun seisoin kassalla huomasin että pukki oli tullut alakertaan. Kaupassa ei ollut monta lasta (klo oli jotain 13) mutta pukki seisoi viihdyttämässä mummoja jotka istui penkillä. Olen aina kuvitellut että pukki rakastaa lapsia ja että olen viimeisten 20 vuoden aikana ollut liian vanha jotta pukki edes antaisi karkkeja mulle. Mun pitää varmaan kypsyä n 30 vuotta ennenkuin pukki puhuu mulle. Jotenkin  kun näin pukin viihdyttämässä mummoja jäi paha maku suuhun. Onko hänet palkattu (tai tilattu Korvatunturilta) siihen tarkoitukseen? Miksi joulupukki kiertää kaupoissa 6 viikkoa ennen jouluaattoa? Saisiko mitenkään käännettyä aika taaksepäin jotta jouluhysteria alkaisi vasta esim. joulukuussa. Prismassa on joulusuklaat olleet esillä pari kuukautta.