Eilen kävin hankkimassa uuden nettiliittymän. Rupesi ärsyttämään ettei kymp-nettiyhteys toimii niin hyvin kuin haluaisin. Sunnuntain jälkeen en päässyt kotona nettiin, syy voi olla siinä piuhassa joka oli vedetty olohuoneen "takanurkasta" makkariin. Piuha jäi aina makkarin oven väliin ja siinä oli myös oivallinen paikka termiitille purra sitä johtoa. Uusi piuha olisi maksannut n 20 euroa ja jos piuha kestää korkeintaan n puoli vuotta, tulin siihen tulokseen että mokkula tulisi melkein halvemmaksi...Naapurista kuulin myös että heilläkin on ollut viime päivinä ongelmia kymp-netin kanssa. Kävin siis hakemassa Elisan nettitikun ja toistaiseksi se toimii paljon paremmin kun se edellinen liittymä. Äsken oli kylläkin vähän ongelmaa kun välillä netti katosi ja piti käynnistää uudelleen. Toivon mukaan Ikwil ei enää kauheasti pureskelee tavaroita. Mullahan on tietokoneen kovalevy lattialla ja nettitikku olis varmaan termiitille ihan kiva purutikku. No, ehkä minun kannattaisi poistaa tikku koneesta aina kun Ikwil jää yksin kotiin tai sitten pistää makkarin oven kiinni. Oveahan saa helpommin kiinni kun ei ole piuhoja välissä.

Olin pari päivää ilman nettiyhteyttä. Aikaisemmin olen pärjännyt ilman nettiä, mutta nyt nämä päivät tuntuivat ihan mahdottomilta. Facebookia ja blogiahan pitää päivittäin päivittää ja seuraan innokkaasti mitä kirjoitetaan useammalla keskustelupalstalla. Nyt olin ihan paitsiossa. Tietenkin mulla oli töissä nettimahdollisuus, mutta tänään syysloma alkoi joten en halunnut käydä töissä vain netin takia. Sitä paitsi omalla kotitietokoneella on kaikki salasanat tallennettua joten töissä oli vaikeuksia päästä kirjoitumaan palstoille.