Toistaiseksi kaikki hyvin. Liiankin hyvin? Olisi kivaa tietää onko Adalla tuskia vai ei. Joskus hän juoksee kun päätön kana, en tiedä kiristääkö ompeleet vai tuntuuko vain takapuoli (maha) oudolta.

Öisin olen pitänyt Adalle tötteröä. Eilen illalla Ada ei meinannut tulla sänkyyn, sillä hän oli ihan varma että kaulus estäisi häntä hyppäämästä. Lopulta sain houkuteltua hänet sänkyyn, jossa hän sitten makasi koko yön. Aamulla heräsin siihen että hän makasi sängyn reunallla ja vinkui. Hän olisi varmaan halunnut alas lattialle, mutta tötterö esti hänet. Sain houkutella hänet olkkariin, jossa poistin kauluksen.

Päivällä kävin kaupassa ja laitoin siksi aikaa Adalle kauluksen. Silloin Ada makasi sohvalla ja kun tulin kotiin, Ada istui olkkarin lattialla. Eli hän oli ainakin siirtynyt sohvalta lattialle. Riemu oli katossa kun mamma tuli kotiin. Ada yritti puskea päällään minua, se en onnistunut kun tötterö oli tiellä. Ada jäi seisomaan eteiseen eikä voinut kääntyä sillä tötterö osui seinään. Adalle ei tullut mieleen että hän olisi voinut peruttaa vähän jotta saisi enemmän liikkumisvaraa. Meidän pitää varmaan treenata enemmän tötteröllä jotta voisin ehkä pitää sen Adalla vaikka Iki tulee kotiin. Tai sitten pistän t-paidan (kiitos vinkistä Jaana) Adalle. Pääasia olisi ettei kukaan poistaisi tikit etuajassa.

Keskiviikkona käymme hakemassa Ikiä hoidosta. Tämä tulee varmaan olemaan Adalle surunpäivä. Nyt hän on saanut ulkona riehuta ja peuhata lumessa ilman että joku on kiusannut häntä. Eilenkin hän pisti leikiksi yhden sakemanni uroksen kanssa.