Taas yksi viikko takana. Kohta mulla on joululoma. Lomaa on ihan jees, joulusta en kauheasti välitä.

Viikko on mennyt nopeasti. Pitää ihan katsoa kalenterista mitä olemme puuhanneet. En toki kirjoita siihen kaikkea, vaan isoimmat tapahtumat.
Maanantaina oli isäni synttärit. Olin edellisellä viikolla lähettänyt hänelle kortin sekä lahjan: Veikkauksen joulukalenterin. Yleensä ostan joko isänpäiväksi tai synttärilahjaksi kalenterin mitä isä ei voi säästää vaan raaputtaa sen jo parin viikon jälkeen ihan vaan katsoakseen voittaako sillä mitään.

Tiistaina kävin taas hammaslääkärillä. Mulla on hammaslääkärikammo joten jokainen käynti siellä on tuskaa. Kammo voi (minun mielestä) johtua siitä että ala-asteella menimme kaikki samanaikaisesti hammaslääkärille Pornaisiin. Muistan vain sen ettei heti päästy takaisin koululle, vaan piti jäädä odottamaan muita. Heillä joilla oli paikattavaa joutui sitten käymään monta kertaa uusintakäynneillä. Silloin taksi tuli myös hakemaan meidät koululta ja yleensä oli muitakin oppilaita kyydissä. En kauhean hyvin hoitanut hampaitani joten sain käydä aika monta kertaa vuodessa hammaslääkärillä-
Kouluvuosina ei edes tullut mieleen kysyä saisiko puudutuksen jos poraavat. Vasta aikuisikäisenä olen saanut puudutuksen. Viimeksi hammaslääkäri ei meinannut löytää mun leukaluut. Tuntui siltä kun hänen kätensä olivat kokonaan mun suuni sisällä ennenkuin luut löytyi.
Muistan että yhdellä hammaslääkäsillä oli Mauri Kunnaksen piirrustus hammaslääkärikäynnistä teipattuna kattoon/lamppunun. Sitä oli kivaa katsella kun makasi tuolissa.

Perjantaina kävimme Adan kanssa agilitytreeneissä. Kaikki muut koirakot olivat jossain muualla joten saimme treenasta ihan yksin. No, ei sitä treenamisesta tullut paljon mitään kun Ada oli melkein koko ajan vetäjän Astan sivulla kerjäen nameja häneltä. Jos ei Astaa kiinnostanut Adaa niin Rami häiritsi Adan työskentelyä pelkällä olemisellaan. Luulen että Adalla on kohta alkamassa valeraskaus, en muuten osaa selittää hänen outoa käyttäytymistään

Lauantaina Iki kävi koulussa. Muuten kaikki meni ihan melkein loistavasti mutta hypyssä oli tullut selvää takapakkia. Iki otti hyvin kontaktin minuun mutta yleensä hän kiersi esteen.
Ada pysyi hyvin paikallaan. Meidän askeleet oikealle sujui hyvin. Askeleet eteenpäin tuottavat vielä hankaluuksia kun Ada väistää minua. Hyppy toimii tosi hyvin. Harjoiteltiin myös hyppynoutoa. Kerran heitin kapulan esteen yli sanoin: "Hop" (tarkoituksena oli sanoa "Hämta") ja Ada hyppäsi esteen yli ja jäi sen jälkeen istumaan esteen toiselle puolella. Sain täten vahvistuksen siihen että Ada ainakin välillä kuuntelee mitä sanon sille.
Koulun jälkeen lähdimme Porvooseen moikkaamaan mun isääni.  Viivyimme siellä sunnuntahin. Isäni asuu maalla missä periatteessa voisi pitää koirat vapaina. En kuitenkaan luota Ikwilin harkintakykyyn, joten sitä ei voi päästä yksin pihalle.
Pari poikaa naapurista kävivät lauantaina katsomassa koiriani. Halusivat viedä Adan ja Ikwilin ulos pihalle. Laitoin koirat hihnoihin ja pojat ottivat heidät ulos. Sanoin ettei Ada välttämättä haluaa kävellä. Parin minuutin jälkeen Adaa palautettiin takaisin.
Sunnuntaina pojat tulivat taas käymään. Silloin jättivät Adan suosiolla huilimaan ja ottivat vain Ikin ulos. Iltapäivällä starttasimme kohti Kotkaa.