Torstaina kävimme pitkästä aikaa haku-treeneissä jotka pidettiin Haminan raunioradalla. Ikwilkin pääsi mukaan. Minua jänitti etukäteen se miten koirat käyttäytyisivät auton takapaksissa. Adahan on aikaisemminkin matkustanut siellä mut hän ei kauheesti viihdy siella vaan hyppää heti paikan tullen takapenkille ja siitä etupenkille jos sinne pääsee. Murehdin taas turhaa. Alkumatkan Ikwil vinkui mutta sitten tilanne rauhoittui.
Oli kuuma päivä enkä saanut autoani varjoon. Kaikki ikkunat olivat auki jottei koirat kärsisi niin paljon kuumuudesta. Iki sai tulla ulos autosta ja tutustua meidän hakuryhmän ihmisiin. Adalla oli semmoinen ilme että Jes. Nyt varmaan joku huolii Ikin ja pääsemme siitä. Taas kerran huomasin että Ikwil on itsenäinen. Mitkään huudot ei auttanut kun neiti päätti käydä tutkimassa paikkoja. Meno yltyi kun hän humasi että maa tömisi (eli mamma oli tulossa) hänen takanaan.
Raahasimme myös ketteryysesteet esille. Kakkua oli tarjolla.

Adalle tehtiin kolme ukkoa. Jotenkin sain sen käsityksen että Ada olis rauhoittunut. Hän jopa malttoi välillä tulla tarkistamaan niitä piiloja mitä hänelle näytin. Ekan maalimiehen hän bongasi ihan melkein heti. Jopa luukku löytyi. Sitten taas menoksi.
Toinen maalimies oli vähän hankalampi paikallistaa. Ada näytti taas jääräpäisyytensä. Ukko oli sementtirenkaan sisällä ja päällä oli levy. Kun Ada yritti löytää mistä haju tuli hän käveli levyn päällä. Sitten kun piti käydä syömässä palkan, Ada kieltäytyi totaalisesti lähestyä sitä rengasta. Schape päätti että tiilikasan päälle ja renkaan lähettyville ei mitenkään voi mennä. Rankaan sisältä pomppaa varmaan jokin tosi ilkeä hirviö joka syö pieniä karvaisia schapeja.
Meinattiin jättää se viimeinen maalimies oman onnensa nojaan. Ada halusi kuitenkin käydä hakemassa naapurin Tuijan pois piilosta ettei vaan kultsu Åsa muuttaisi meille. Kolmas maalimies ei aiheuttanut ongelmia.
Ketteryysesteet olivat melkein kaikki Adan mielestä ihan huippuja. Ainut mistä se ei välitä on pituuseste.
Keinu, tikapuut, päytä tai "liikkuva lauta" ei tuottaneet mitään ongelmaa agilitykoiralle.

Ikwil sai odottaa vuoroaan ihan viimeiseksi. Ikille tehtiin yksinkertainen makkararinki ja neiti Schape oli vähän ihmeissään mutta tosi itsenäinen ja reipas.


Meidän hakukouluttaja Kati Nieminen ja Ikwil.


Maria ja Ikwil


Kiki ja Ikikikiki

Perjantaina kävimme agilitytreeneissä. Meidän ekalla radalla mulla oli mukanani meripäivä ilmapallo. Ada teki ihan mitä se halusi. Kävi muutaman ylimääräisen kerran A:lla eikä hän mitenkään halunnut sinne minne minä olin viemässä häntä.
Tokalla radalla sain hänet jopa haltuun ja vaikutti siltä kun hän olis kuullut mitä sanoin.
Iki pääsi tekemään putki ja kepit. Suora lyhyt putki ei pahemmin tuottanut vaikeuksia kunhan putken toisestä päästä oli joku kutsumassa häntä. Kepit hän teki tosi hyvin pienellä avustuksella. Kyllä hänestä tulee varmaan ihan hyvä agilitykoira. Toivottavasti olen itsekin oppinut jotain näitten vuosien aikana mitä olen ohjannut Adan.Yritän ainakin pysyä pystyssä ihan alusta asti jottei tule kauheasti näitä pyllyllä ohjaamisia.