Vuosi on muutama päivä sitten vaihtunut. On kai aika esitellä meidän suunnitelmat tälle vuodelle tai ainakin alkuvuodelle.

Taidamme pitää melkein välivuoden näyttelyistä.Viime vuonna kiersimme kuitenkin muutama näyttely täällä koti-Suomessa ja jopa kolme näyttelyä ulkomailla. Kotiintuomisina: INT&RUS&DK& EST MVA-tittelit. INT- ja RUS on vielä vahvistamatta. Ehkä osallistumme johonkin näyttelyyn loppuvuodesta.

Helmikuusa ois tarkoitus osallistua yhteen toko-kisaan Porvoossa. Puheli-ilmoitusaika oli 1.1 alkaen klo 18. Vasta klo 18.25 pääsin läpi. Silloin oli vain muutama paikka jäljellä ja yllätys, yllätys just meidän luokassa eli AVO:ssa. Ois superhienoa jos saisimme tästä kisasta 1-tuloksen. 1-tulos oli niin lähellä viime kisassa.

Helmikuussa ois myös ainakin yksi agility-kisa. Maaliskuussa olis myös muutama agi-kisa, mm kotikisat. Mutta epäilen ja tällä kerran myös toivon että Ada ajoittaa juoksunsa maaliskuun alkuun.

Kun näin tapahtuu ois tarkoitus käydä tapaamassa jonkun ihanan schape-uroksen. Jos hyvin käy, muutta Ada kasvattajan luo Lahteen n 3 viikkoa ennenkuin lapsoset syntyy. Ja minä jään ilman koiraa. Kasvattaja on luvannut että saan viedä hänen muut koirat Adan tilalle. No, taidan mieluummin olla ilman koiraa kun otan n 8 schapea ja yksi lansu hoitoon. Kesällä kun saan Adan takaisin kotiin hänen matkatavaroistaan löytynee myös yksi uusi asukas meidän talouteen. (älkää vielä kertoko tätä Adalle, muuten hän pihtailee).

En vielä tiedä mitä teen kun olen ilman omaa koiraa (pahimmassa tapauksessa n 8-11 viikkoa). Joko pistän ihan ranttaliksi ja remontoin täällä kotona. Toinen vaihtoehto on vissiin se että teen sitä samaa mitä tein ennenkuin Ada muutti taloon: eli nukun ja katson televisiota. Nojaa, nyt taidan myös istua aika paljon tietokoneen ääreellä. Niin kauan kun Ada on poissa pidämme tauon kaikissa lajeissa. Mulla on sitten aikaa olla töissä esim. Santalahden Suhinoissa. Luulen että menen aika usein Lahteen tapaamaan Adan + ihanat vauvelit. Adan kasvattaja on luvannut ottaa minut sinne kenneltytöksi ruokapalkalla. Pitää miettiä...

Jos ei onnistuta, jatkamme treenejä ja kisoja niin kuin aikaisemminkin.

Kesäkuussa kun loma alkaa, ois tarkoitus lähteä viikoksi lämpöön. Jos Ada asuu silloin meillä, Lotta + muu perhe ottaa hänet hoitoon sen ajan. On ihanaa lähteä kauas pois kun kesäloma on juuri ja juuri alkanut. Pääsee viettämään kesää jos vaikka suomen kesä ei tulekkaan.