Lupasin kirjoittaa enemmän Lappeenrannan näyttelystä. Sunnuntaina käymme missikisoissa Lahdess joten on ensin saatava edellinen näyttely pois päiväjärjestyksestä.

Lappeenrantaan olin saanut Piian mukaan handleriksi. Huomasin pääsiäisenä että Ikwil yleensä ulvoo&haukkuu&piippaa kun hän ei pääse auton takapenkille vaan joutuu matkustamaan häissä paksissa. Iksu piti ääntä melkein koko matkan ja näin auton peruutuspeilistä että Ikwil repi suojakankaan mitä olin pistänyt penkinsuojaksi häkin etuseinän ja penkin väliin. Iskältä sain vanerilevyn joka oli myös pistetty häkin ja takapenkin väliin estämään Iksua tuhoamasta penkkiä.

Perillä Lappeenrannassa sain poistaa suikaloitua penkinsuojusta.

Näyttelypaikka oli ahdas jäähalli jossa oli jäätä mattojen alla. Olin ottanut kevythäkin mukaan mutta en uskaltanut jättää koiria siihen. Ada ei tee mitään häkille (tai ei ole toistaiseksi tehnyt) mutta en ole varma Iksusta mitä hän keksisi. Jätimme siis koirat häkkiin ihan muutamaksi hetkeksi. Kehien välissä veimme koirat autoon missä ne ehkä sai jopa levätä.

Hintataso hallissa oli uskomaton. Pienestä limpparipullosta veloitettiin 3 €, makkarasta 2 ja yksinkertaisesta voileivästä 2,50€. No, oli kuitenkin pakko syödä jotain. Yleensä pakkaan omat eväät mukaan, nyt en tehnyt sitä kun pääsiäisaukioloajat sotkivat koko systeemin. Piiallekin piti antaa syötävää jotta hän jaksaisi handlata Adaa.

Iksulla oli vieläkin juoksuja joten hän oli vähän liiankin kiinnostunut pojista, niitten koosta välittämättä. "Paras" Iksun mielestä oli kuitenkin schappe: Arttu (?). Luulen että Iksu oli jostain saanut tietää että Ada&Börje olivat niissä hommissa toisena pääsiäispäivänä mikä sattui tänä vuonna olemaan just 13.4.

Näyttelypaikalla Ikwil köyttäytyi kuin vappupallo. Ei hän voi kauan olla paikallaan vaan täytyy moikata kaikkia ja ehtiä joka paikkaan. Yksin olisin varmaan ollut pulassa.

Kasvattajaryhmän esittämisestä isossa kehässä ei meinannut tulla mitään kun Huli (Adan velipuoli) oli niin kiinnostunut Iksusta.

 

Åsan (Adan puolikas sisko) pikkusisko kroatianpaimenkoira Saga:sta tuli Suomen muotovalio voitettuaan serti ollen myös rop (vain yksi kroati paikalla). Onneksi olkoon Saga ja Eija.

Kotimatka sujui rauhallisemmin. Itse oli aika väsäynyt ja nälkäinen. Onneksi oli matkaseuraa joten en nukahtanut rattiin. Veimme Piian kotiin ja samalla kävimme hakemassa pizzan.

1240406706_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Iksu + eka sertiruusuke ja pokaali.

 

1240406880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Molemmat tytöt ja pokaali&ruusukesaalis Lappeenrannan näyttelystä.