Tiistaina kävin varaamassa saunavuoron itselleni. Niska oli jumissa joten ajattelin että lämpö tekisi hyvää lihaksille.Vuoro oli tunnin mittainen.

Olin varustautunut kunnolla, mukaan otin sisustuslehden sekä kolmenvartin vesipullon jotta voisin rauhassa istua lauteilla pitkään. Saunassa oli ehkä 80 astetta. Viivyin lauteillla ehkä 10 minuuttia kerralla ennen kuin piti käydä vilvoittelemassa suihkussa. Lauteilla ei pystynyt kunnolla lukemaan lehteä jonka liimaukset pettivät ja ei ollut kunnon valoa jotta näkisi tekstin lehdessä.

Sain reilun puoltuntisen menemään siihen että ravasin edestakaisin lauteilta suihkuun ja takaisin. Loppuajan meni siihen että sai jonkinlaiset vaatteet päälleen että uskaltaisi kävellä kotiin pari sataa metriä. Tämä on se haittapuoli kun ei ole sitä omaa saunaa. Mutta jos käyn vuodessa ehkä korkeintaan 10 kertaa saunassa ja kerta maksaa 2€ niin oma sauna tulisi maksamaan aika paljon enemmän. No ehkä omassa saunassa olisi parempaa valoa ja mukavammat lauteet.

 

Kotona meillä oli/ja on vieläkin vanha puulämmitteinen "ulkosauna".Sitä lämmitettiin kyllä melkein joka viikkoa ainakin kesällä. Äidin mielestä ei tullut puhtaaksi suihkussa joten hän vaati että saunaa lämmitettäisi ainakin jouluksi. Cool  Sen saunan lattia oli kylmä eikä siinä ollut suihkua. Saunassa kävin peseytymässä mutta en kovin usein kiivennyt lauteille joten en ole oikein tottunut siihen että istutaan kauan saunassa. En muista että  olisimme koko perhe ollut samanaikaisesti saunassa vaan musitaakseni kävin ihan pienenä äidin kanssa saunassa ja sen jälkeen yksin.

Tykkään saunoa esim. jonkun kesämökillä jos välillä voi käydä uimassa. Seurassa on kivaa istua lauteilla ja parantaa maailmaa.

Kaikesta huolimatta saunavuorosta jäi kuitenkin aika hyvä feelis sillä niska tuntui paremmalta. Kannatta varmaan kokeilla toistekin, ehkä saunomiseen pitää myös tottua.