Viime viikonloppuna kävimme Järvenpäässä agility-kisoissa. Ennen sitä olin jo huomannut että joku meidän autossa on ihan selvästi sitä mieltä että joko:

a) Mr. Wolksvagen ei tiedä mitään käsijarrukahvan muotoilusta tai
b) käsijarrua ei tarvita kun voidaan täydellä vauhdilla elää elämänsä.

Änyhau, jokin termiitti on nakerrellut Marcon käsijarrua. Odotan kauhulla sitä päivää jolloin termiitti saa käsijarrun pois.

Ikin mielestä on tosi fantsua kun laitoin hattuhyllyn takaisin autoon. Melkein aina kun avasin takapaksin, hän makasi hyllyllä ja kurkisti ulos. Ihan kätsyä sitten yrittää saada takaisin autoonn.

Tänään kun tulin töistä kotiin, löysin pyöreän kovamuovisen renkaan Ikwilin kitalakeesta. Pyöritin sitä käsissäni mutta en keksinyt mistä sitä oli löydetty. Tuija keksi että se vois olla osa lämpöpatterin termostaatista. En vielä ole keksinyt mikä patteri kaipaisi yhden osan.

Muistui mieleeni että ainakin kaksi kertaa meidan perheessä on koettu oikeata draamaa. Ikwil on ollu molemmilla kerroilla takapihalla, ruvennut huutamaan niinkuin joku löisi häntä. Toisella kerralla hän ryntäsi ovesta sisään. Se mikä tapahtui oli se että kun hän oli kakalla, kaikki ei tippunut alas vaan vähän kakkaa jäi roikkumaan takapuoleen. Varmaan tosipelottava kokemus josta varmaan jää ikuisia traumoja pienelle koiralle.