Pääsimme Ikin kanssa Liisan&Pellen kyydillä kouluun.  Iki istui matkan aikana mun jaloissa etupenkillä ja yritti välillä änkeä syliin.

Huomasimme ettei Liisa käyttänyt turvavyötä joten totesin että Ikwil voisi syödä senkin. No eipä päässyt syömään...

Koulussa oli vain Iki ja Pelle. Iki oli riehakkaalla tuulella joten jos otteeni tai namikäteni herpaantui, lähti Iki katsomaan mitä Pelle tekee.

Kerran Pelle kävi ottamassa Ikin lelua ja juoksi sitä suussaan ennenkuin luovutti lelun Saijalle.

Tehtiin mm paikallamakuuta. Iki pysyi melkein 10 s paikallaan, yritti vain kerran nousta ennen annettua lupaa.  Seuraamisessa Iki loikki vähän ja sen kontakti petti kun samalla piti etsiä tuoksuvia broileripullia joita joku oli kylvännyt maneesiin. Vasemmallekäännöksessä maltoin odottaa kunnes Iki oli vasemman jalan vieressä ennenkuin siirsin sitä oikean jalan viereen.

Kompastuskivemme tällä kertaa oli liikkeestä maahanmenossa. Olin aina myöhässä käskyn kanssa. Näytin vasemmalla kädellä maahan mutta käsky tuli vasta myöhemmin. Samalla piti myös siirtyä koiran eteen ja muistaa mistä piti palkata milloinkin.

Liikkeestä seisominen luonnistui paljon paremmin. Iki ei kertaakaan yrittänyt mennä maahan. No tämä liike on mulle varmasti helpompi jo siitä syystä että saan itse olla pystyssä eikä tarvii mennä kyykkyyn.

Luoksetulossa Iki seikkaili oikealla puolella ja haisteli maata joten oli pakko kääntyä toiseen suuntaan jotta Iki tulisi sivulle. Onnistuin kuitenkin saamaan koiran sivulle.

Valitettavasti meille tulee n kolmen viikon tauko muitten kiireitten takia. No, pitäisi muistaa tehdä läksyt ja treenata opittuja asioita.  Toivon että Ikin juoksut alkaisi näitten viikkojen aikana mutta epäilen..Ne alkaa vasta varmaan tauon loputtua...