Uskomatonta. Huomenna saan koirani kotiin. Kyllä se aika menee niin nopeasti. Ada on ollut Lahdessa 10 viikkoa. Huomasin toukokuussa töissä että pinnani oli aika kireänä. Johtuuko se siitä kun en päässyt harrastamaan Adan kaa? Viimeiset agilitytreenit&kisat olivat maaliskuun alussa. Vielä juoksujen aikana kävimme vissiin kerran hakuilemassa. Sen jälkeen vietimme hiljaiseloa, olin töissä päivisin ja iltaisin sekä viikonloppuina emme tehneet paljon mitään. Lenkkeilykin sai melkein kokonaan jäädä.

On mielenkiintoista huomenna katsoa Adan ilmeet kun hän huomaa että Ikwil tulee meidän kaa samaan autoon. Luulen että Ada on taas iloinen kuin minä ja hänen kummitätinsä Piia tulemme katsomaan häntä. Olen varma että Ada änkee heti autooni. Kotimatkalla Adahan voi vielä kuvitella että Ikwil on muuttamassa Piian kotiin, mut viimeistään siinä vaiheessa kun Piia lähtee meiltä ja Ikwil jää, Adalle selviää että ipana jää hänen kotiinsa.

Kävimme eilen Piian kaa tapaamassa mun isäni. Kahvipöydässä katsoimme ulos ikkunasta ja huomasimme SCHAPEN n 150 metriä meiltä. Schape oli menossa naapuriin kyläilemään. Isäni oli käynyt kysymässä koirasta. N vuoden ikäinen schape asuu n 2,5 km mun isästä ja se on Nalle-Haukun kennelistä. Olis kivaa nähdä se joskus.

Eilen sain putsattu ja öljytty takapihan terassi. Tänään oli tarkoitus vetää toisen öljykerroksen, mut yöllä on satanut joten se saa jäädä. Tänään pitäis öljytä etupihan portaat ja puulaatat. Pitäis sisällä siivota (imuroida&pestä lattiat) sekä poistaa ylimääräinen tavara alahyllyiltä. En aio siivota yläkaapit niinkuin yksi kavereistani teki ennenkuin sain koiran kotiin. Iltäpäivällä pitää mennä työkaverin luo kahville. Jossain vaiheessa pitäis varmaan käydä kaupassa. Illalla mulla ehkä on grilli kuumana ja tulee nautittua (taas) makkarasta ja "läskeblask". (Mitä se on suomeksi mitä Aku Ankka yleensä juo? Ruotsiksi se on läskeblask jolla voi myös tarkoittaa muuta juotavaa kun limsaa).
Pitäis varmaan tänään tai viimeistään huomenna leikata nurmikon.
Eli kiirettä pitää ihan loppuun asti. Terassihommaahan ei oo voinut tehdä aikaisemmin. No aikaisemminhan on satanut melkein joka päivä joten öljy ei varmaan ois imeytynyt puuhun.

Huomenna n klo 11 lähdemme kohti Lahtea. Jännittävää. Enää yksi yö.