Oho vielä kerran. Viime blogin kirjoituksesta on vierähtänyt aika pitkä aika. Tällä välin olemme tehneet vaikka mitä, mut siitä jokin toinen kerta.

Tänään kävimme taas agilitykisoissa. Oma seura järjestää viikonlopun aikana agikisat kaikille luokille, huomenna on vielä Pm-kisat. En kuitenkaan ilmoittanut Adaa niihin karkeloihin vaan keskityn kisaamaan Ikwilin kaa, tänään kotikisoissa ja huomenna Orimattilassa. Omat kisat olivat Summan Pirttilässä. Aamulla herätys klo 7 ja lähtö n klo 8.15 Hovinsaaren kautta hakemaan Helenan&Tykin.

Oli satanut yöllä ja sade jatkui aamulla. Kisapaikalla rakennettiin vasta eka rata kun saavuimme paikalle. Ulkona en kauheasti viitsinyt seistä joten minien kisa meni vähän ohi. Koht oli meidän vuoro tutustua. Eka rata näytti aika vaikealta. Monta estettä oli hollilla joten jännitti ihan vähän vain. Lähdimme viimeisten joukossa. Sain kuulla Ramilta (Adan kouluttajalta) et 10:llä ollaan aika korkealla joten päätin yrittää kaikkeni. Alku meni suunnitelmien mukaisesti. Kepeille tultiin putkesta ja A oli aika lähellä. Ikwin ryntäsi ekan keppivälin ohi ja jäi siihen pyörimään. Luulin että saimme siitä vitosen. Jatkoimme matkaa ja tultuamme maaliin sain kuulla ettemme saaneet yhtään virhettä. Eikä muita nollia tullut joten voitimme koko kisan hienolla -13.12 tuloksella. Olin tosi otettu kun moni tuttu ja vieras tuli onnittelemaan minua. Harmittaa kylläkin kun en vaatinut alastulokontakteja niin kuin vaadin treeneissä. Mutta yritän parantaa tapani.

Palkinnoiksi saatiin 7,5 kg nappuloita ja kassin joka sisälsi mikrokuitupyyhen, nameja ja lelun. Lisäksi saatiin lahjakortin KKS:n kisaan.

Toinen rata oli hyppyrata. Rata vaikutti ehkä jopa liian helpolta. 12 ekaa estettä menivät loistavasti ja tosi kovalla vauhdilla.- Otteeni ehkä herpantui vähän ja Ikwil sujahti väärään päähän putkeen. Se siitä noususta kakkosiin. Olin ennen rataa kertonut muille että nousu kakkosiin olisi enemmän kuin tarpeen ettemme joutuisi huomenna nousemaan klo 6 ja lähtemään n klo 7 kohti Orimattilaa, jossa eka rataantutustuminen jo klo 9.35. Ikwil oli tänään toista mieltä, hänhän on aamuvirkku myös sunnuntaisi joten ehkä laitan hänet ajamaan kisapaikalle. Olkaa siis varovaisia kaikki te jotka liikutte aamulla Orimattilan suunnalla.

Seuraavasta linkistä voitte käydä katsomassa meidän tänpäiväistä menoa. Kuvaajana&kommentattorina: Jaana Siltanen. Kuuluttajana: Matti "Masa" Rousku

 http://www.youtube.com/watch?v=BcFHWPwbgrY