tiistai, 2. syyskuu 2008
Uravalinta
Viime päivien aikana olen tullut siihen tulokseen että Ikwilistä tulee joko tutkija tai sirkusartisti. Ikwil tutkii jo nyt ihan selvästi painovoimaa ja onko se yhtä suuri kaikkialla meidän kaksiossa. Ikwil kiipeää sohvalle tai sohvapäydän alatasolle pallon suussaan, pudottaa pallon sohvalle/hyllylle jonka jälkeen hän varovasti koskettaa palloa ja katsoo kuinka se tippuu lattialle. Samaa toistuu kerta toisensa jälkeen.
Mulla on toinen sohvista olohuoneen ikkunan edessä. Koirat saavat olla tällä sohvalla. Ikwil seisoo aika usein kaikilla tassuilla sohvan selkänojalla ihan niinkuin mäkihyppääjä hyppyrimäen nokalla. Mäkihyppääjällä on kuitenkin tilaa minne ponnistaa, jos Iki tekee samoin hän päätyy ikkunaan. En tiedä tiedostaako Iki että ikkunaruutu erottaa hänet takapihasta.Toistaiseksi hän on onneksi tyytynyt seisomaan selkänojalla, epäilen että ikkuna rikkontuu kun koira-ammus Iki osuu siiheen.
Huomasin taas että Ikwil kokeilee eri pintojen kovuutta. Jokin termiitti on maistellut mm: sohvien kulmia, sängyn pohjaa, sähkötöpselit, mattojaansiota, pironkia ja keittiön tuoleja.
Illalla kävin Adan kanssa koirakoulussa. Adan ope, ja Ikwilin tuleva ope, kehui Adan seuraamista. Se lämmitti ainakin minua. Paikallamakuussa Ada ei pysynyt paikallaan, meni kiltisti takaisin maahan kun "karjuin" sille.
Olimme n 1½ tuntia poissa kotoa. Sillä välin Iksu oli valimistautunut ensi viikolla tapahtuvan kouluun menemiseen. Hän aavisti varmaan että toinen meistä kävisi vähän kuumana ja siksi hän yritti säätää eteisen lämpöpatteria. Tuloksena oli purujälkiä termostaatissa ja tarra termostaatin päädy stä löytyi lattialta. Ikwil on varmasti kuullut että koulussa pitää kirjoittaa ja joskus askarrellaan. Askartelu on ollut hänen harrastuksensa aika kauan, mutta tänään hän päätti kokeilla kirjoittamista. Onneksi mun yöpöydältä löytyi tarvittavat välineet: sakset ja mustan puuvärikynän.
Hän ei saanut mitään kirjoitettua joko inspiraatio ei tullut, hän ei löytänyt paperia, väri oli väärä tai sitten hän muisti ettei hän vielä osaa kirjoittaa. Kun tulimme kotiin löytyi kynän jänteet lattialta ja kielletyltä sohvalta olkkarissa ja Fiskarsin keittiösakset löytyivät sängystä. Kannattaisko mun tyhjentää yöpöydän kahden ryöstökeikan jälkeen? Ei kai, Iki tekee sen varmaan puolestani. Toivon ettei joku Ikin tulevista luokkakavereista kertovat Ikwilille että seinille vois kirjoitta rumia sanoja.


Kommentit