Kävimme Ikwilin kaa eilen Imatralla agilitykisoissa. Olin joskus kisannut Adan kaa Imatralla, siitä oli kuitenkin aika pitkä aika ja silloin kisat olivat ulkona eli tais olla kevät/kesä tai syksy.

Eilen kisat järjestettiin maneesissa, joka oli kylmempi kuin ulkolämpötila. Ikwilin mielestä maneesi oli tosi kiva sillä sieltä löytyi lattialta nameja. Koko ajan piti vahtia ettei neiti söisi ihan kauheasti sitä hevosen paskaa. Kuin ajoimme paikalle, mulla oli ongelmia löytää parkkipaikan, onneksi löytyi paikka sen jälkeen kuin olin hurjastellut pyöräteillä.

Ekan radan tuomarina oli kotkalainen Pertti Siimes. Maksit aloitti ja me oltiin sitten medien ekoina. On se vain kummaa että mulla on vaikeuksia Siimeksen radoilla. Alku meni tosi hyvin vaikka pelkäsin et Ikwil menisi muurin jälkeen A:lle. A:n alastulolla mun ajatukset karkasivat ja parin hypyn jälkeen Ikwil juoksi väärään putkeen. No, tekihän hän mitä käskin. Huusin "putki" enkä varmistellut et hän tiesi minkä putken piti suorittaa. Hyllyhän siitä tuli.

Loppusuoralla oli sitten puomi mitä hän ei tehnyt kunnolla. Mun olisi pitänyt palauttaa Ikin alastulokontaktille, päätin sekunnissa että keskeytämme radantekoa siihen, mutta päästin I:n tekemään sitä viimeistä hyppyä. Koutsin mielestä I:n olisi pitänyt tehdä puomin alastulon oikein jonka jälkeen olisin voinut kehua Ikiä ja olisimme poistuneet. Pitää muistaa tota ensi kerralla vaikka toivon ettei se koskaan tapahdu.

Video agiradalta:

 www.youtube.com/watch

Mieltäni ja itsetuntoani lämmitti yhden kokeneen kotkalaisen kouluttajan&kisaajan kommentti meidän radasta. Hänen mielestään (niinkuin omani ja muittenkin) meidän rata oli loistava sitä yhtä mokaa lukuunottamatta. Ikwil lukee pienintä liikettä mun kropassani joten vääriä ratoja voi tulla. Kouluttajan oma koira hauskuutti yleisöä molemmilla radalla kun se bongasi väärän esteen maneesin toiselta puolelta ja säntäsi sinne. Välillä sekin oli ihan hyvin kuulolla ja suoritti muutaman esteen jopa oikeassa järjestyksessä. Agility on hauskaa!

Tokalla radalla oli tuomarina Allan Mattsson. Allan on "tunnettu" kimuranteista radoista mut olen oppinut tykkäämään hänen radoistaan. Kahdesti ollaan oltu palkintopallilla Allanin tekemillä radoilla.

Toisen esteen jälkeen huomasin että Ikwilillä oli tosi kova vauhti. Epäilin et koira vois tehdä omia kunniakierroksia mut Ikwil pysyi aika hyvin hanskassa. Keppien sisäänmenossa huitasin pari kertaa kädellä, jonka tuloksena tuli kaksi kieltoa. Sen jälkeen päätin "varmistaa" tuloksen. Loppu meni hyvin vaikken ihan pysynyt rauhallisena ja videolta kuuluu varmaan miten paljon yritin saada Ikin tekemään mitä vaadittiin. Loppusuora oli myös aika haastava sillä suoran putken jälkeen oli "väärä" hyppy tarjolla. Moni oli myös juosseet maalihypyn ohi kun jotku eivät edes ohjanneet siihen.

Meidän lopputuloksemme siis 10 vp + reilu 3 sekuntia yliaikaa. Kepeillä (ennen kuin I pääsi oikeaseen väliin) meni  n 7 s eli olisimme saaneet hyvän ajan ja nollan jos ohjaaja olisi näyttänyt esteen kunnolla. Sijoitus oli 3. ja pääsimme pokkaamaan palkintoja. Palkinnot olivat mun mielestäni aika kehnot: ruusuke (jota Ikwil nappasi palkintopallilla ja retutti sitä), n 20 koirankeksejä ja yksi lelu.

Hyppyrata:

www.youtube.com/watch

Palkintopallilla Ikwil hyppäsi Allanin vasten kun hän tuli onnittelemaan minua ja Allan totesi että koira on energinen. Onhan se totta että Ikwilissä on niin paljon energia ettei ohjaaja pysy perässä.

Ainakin ekalla radalla huomasin kepeillä että Ikwil haukkui kun hän teki ne. Huusiko mulle että mun olisi pitänyt nopeuttaa menoni vai haukkuiko hän kepeille että ne väistäisi lammaspiskiä? Tätä mun pitää selvittää ja muutenkin alkaako Ikwil komentaa minua kun teemme rataa.

Tokotreeneissä Ikwil on välillä katsonut minua ja haukkunut. Yrittääkö Ikwil ottaa vallan minusta??