Tiistai 28.8 Toko-treenit
Kävimme taas KKS:n toko-reeneissä. Kaikki sujui oikein malliikkaasti paitsi se tunnarinouto. Ada otti ekan palikan maasta eikä edes haistellut sitä. Mut Ada pysyi yli kaksi minuuttia paikallaan. Ja hiljaa. Ada seuraa innokkaasti, ei  ehkä ihan sivulla mut kuitenkin. Kaksi askelta taaksepäin vaatii vielä hiomista.

 Keskiviikko 29.8 Hakureenit

Kävimme pitkästä aikaa treenaamassa hakua. Kakkua oli luvattu, mut sen tuojaa ei näkynyt, joten saimme keskittyä siihen treenaamiseen. Adalle tehtiin ensiksi kaksi muistikuvaa. Ada lähti ekalle innokkaasti, viipyi vähän aikaa siellä pusikoissa mut sen jälkeen sain ottaa sitä kiinni ja lähettää toiselle puolelle. Siellä maalimies löytyi aika nopeesti ja Ada alkoi haukkua. Kävin hakemassa sitä koiraa ja toin sen keskilinjalle. Eikun etsimään sitä ekaa miestä. Vaikeuksia oli vieläkin. Lähetin sen ehkä vähän liikaa oikealle. Vihdoin Ada rupesi haukkumaan. Maalimies sanoi että Ada oli juossut piilon ohi mut ei "uskaltanut"/viitsinnyt käydä pusikon sisällä. Varmaan liian märkää rotukoiralle.
Viimeinen maalimies oli valmis. Ei suurempia ongelmia sen kaa. Voi olla että Ada jäljesti. Vaikeus oli siinä että maalimies melkein istui ojassa ja Ada olis ojan toisella puolella.


Perjantai 31.8.2007 Agility-treenit

Satoi ihan kaatamalla kun kello oli vähän ennen 20.Onneksi sade lakkasi kun oli meidän treenivuoro.
Ensi kertaa elämässäni (mikäli muistan oikein) näin "kokonaisen" sateenkaaren.
Olin toivonut okseria ja pituutta radalla. Sain mitä toivoin mut Ada ei oiken innostunut. Välillä se selvitti molemmat esteet, välillä rima tippui ja se kieltäytyi hyppäämästä pituutta.

Ennen tokaa rataa, Vilin emäntä Eija sanoi ettei hän jaksais juosta Vilin kaa. Totesin että hän vois lainata Adaa. Ja kun hän vastasi siihen myöntävästi annoin Adan hänelle. Ada seurasi hänen käskytystä aika hyvin, välillä Ada hyppäs muutaman ekstran esteen eikä suostunut tekemään sitä pituutta. Käveli pokkana sen yli, kaatamatta yhtäkään palaa siitä. Oli kivaa katella miten Ada tekee rataa, huomasin ettei Ada oikein innolla hypännyt hyppyesteet. Joku treeniporukassa kysyi onko Adan selkä jumissa....En halunnut uskoa siihen.

Lauantai 1.9.2007 Agi-kisat Kouvolassa
Lähdimme toiveikkaina Kouvolaan tekemään kaksi starttia Tuija Kokkosen radoilla.

Eka oli vaativa, muutama este oli tarjolla kun piti kääntyä toiselle esteelle. Jännitin varmaan niin paljon että jätin näyttämättä yhtä estettä Adalle joten tuloksena tuli hyl. Olis varmaan tullut se muutenkin kun Ada ei hypännyt pituutta. Tuomari tuli radan jälkeen sanomaan että hän näki että koiran selkä näytti olevan jumissa. En oikein uskonut. Luulin että Adalla on valeraskaus.

Tokalla radalla yritin vetää Adan kahden hypyn välistä eikä se tietenkään onnistunut. Tuloksena nytkin hyl. Muuten hyvä rata. Ada näytti uskovan mitä sanoin sille. Tokalla radalla Ada hyppäsi mun mielestä paremmin kun ekalla. Johtuukohan se siitä että lihakset oli valmiiksi lämpimät?

Kaakon Käyttökoirat ry. oli hyvin edustettuina. Japi sai nollan ykkösluokassa ja Musti teki nollaradan mutta n. sekunnin yliajalla. Musti kuitenkin voitti yhden kisan.

Sunnuntai 2.9.2007 Agi-kisat & schapemestaruuskisat Ylöjärvellä
Suuntasimme matkamme kohti Ylöjärveä ja siellä järjestettiin kaksi agility-starttia kakkosluokalle ja kisattiin samalla schapendoesmestaruuksista. Tuomarin oli J. Jämsä.

Eka rata oli haastava mut se meni meiltä ihan malliikkaasti jos emme kato sitä pituus-estettä.Ada kieltäytyi hyppäämästä sitä kolmesti ja siksi tuli hyl. Ekalta radalta vain kaksi (noin 10 koirasta) sai tuloksen

Toka rata oli sama kun eka, mut sitä tehtiin toiseen suuntaan ja meidän onneksi pituus-estettä oli poistettu. Alussa oli puomi miinaesteenä ja vähän sen jälkeen oli A tarjolla vaikka piti kääntyä hypylle. Epäilin miten voisin selvitä näistä miinoista ja epäilin myös taktikoitani kun kukaan muu ei harjoitellut samoja valssauksia. Voi olla ettei muitten koira oo niin puomi- tai A-fani kun Ada. Alku meni tosi hyvin. Kaikki hyvin myös sen toisen vaikean kohdan jälkeen. Edes uskaltanut miettiä loppua vaan keskityn käskyttämiseen ja tekemään hyvän suorituksen. Olihan kuitenkin schape-mestaruus katkolla. Kilpailukumppani Otto oli tehnyt 5 vp ekalla radalla.

A:n jälkeen oli vielä kaksi hyppyä, kenu, putki, kepit, hyppy, rengas ja hyppy ja siten maaliin. En tiennyt tulokseni kun tulin maaliin. En myöskään ollu katsonut muitten suorituksia. Sen tiesin että Otto oli saanut muutaman virheen tokalla radalla mut ei saanut hyl. Kati (schape-ihminen) sanoi että tuli nollatulos. Loppujen lopuksi meidän sijoitus oli toinen ja saatiin toinen nousunolla. Eikun sitä kolmatta hakemaan jostain.

Schapemestaruuskisassa saimme hopeaa. Onnittelut Otolle joka teki kaksi tulosta.
Kannatti siis ajaa 300 km kisapaikalle ja takaisin. Siinähän meni koko sunnuntai mutta saan olla tyytyväinen. Tietenkin se pituus-este harmittaa ekalta radalta, mutta eihän sille voi mitään. Sain eilen varattua hierojan Adalle huomiseksi jos vaikka Adan selkä on jumissa. Keskiviikkona lähdetään Tanskaan. Siellä järjestetään viikonloppuna euro schapendoes tapahtumaa. Näyttelyyn on ilmoitettu n 130 schapendoesia, tokoon 22 kpl ja agilityyn 38 koiraa. Ei oo muita tavoitteita kun hyviä tuloksia.

874583.jpg